Iiro Kajas: Lausuntataiteen historiasta/ Suomen Lausujain Liiton vaiheista

Lausuntataiteenkin juuret ovat jo antiikin Kreikassa, jossa vaeltavat ammattilausujat, rapsodit, säestivät esityksiään kitaralla. Suomalaisen lausuntataiteen lähtökohdat taas ovat kansanrunoutemme rikkaassa esitysperinteessä: tarinoissa, saduissa, loruissa ja loitsuissa.Perinteen säilymisen edellytyksensä on ollut kertojien, shamaanien, luova suhde kieleen ja esittämiseen.

Kansallisen herätyksen ajoista alkaen lausunta on ollut keskeinen osa erilaisten juhlien ohjelmistoa. Lausuntataiteemme vaiheet liittyvät läheisesti myös teatterihistoriaan: moni Suomalaisen teatterin näyttelijä - Ida Aalbergista lähtien - myös lausui. Huomattavia taiteilijoita ja alan pedagogeja 1900-luvun alussa olivat mm. Kaarola Avellan, Kaarlo Halme sekä Olga Poppius (1866-1939), etevä kansanrunon tulkki ja Suomen Lausujain liiton ensimmäinen kunniajäsen.

Eero Salola on kutsunut 1900-luvun alkua lausuntataiteessa "huutavan äänen ajaksi", jolloin sortovuosien kireä ajanhenki heijastui niin esitystapaan kuin runovalintoihinkin. Tämän tyylilajin edustajana Salola mainitsee Onni Savolan (1876-1957), jonka ensilausuntailta - ensimmäinen kotimainen koko illan ohjelma - oli 1903 Salossa Lindblomin hotellissa.

Vahva lausuja oli Saksassa ja Ranskassa opiskellut Ilmari Räsänen (1888-1931), joka muistetaan niin rehevänä humoristina kuin Othellon ja Macbethinkin esittäjänä.

Huolimatta lausuntaiteen solistisesta luonteesta - tai ehkä juuri siksi - Eero Salola (1902-1989) esitti jo 1930-luvun alussa ajatuksen lausujien yhteisen liiton aikaansaamisesta. Hanke toteutui vuonna 1938 kun Olga Poppius, Kaarlo Marjanen, Piippa Heliö-Angervo ja Eero Salola kutsuivat koolle Suomen Lausujain Liiton perustavan kokouksen.

Suomen Lausujain Liiton (SLL) keskeisiä toimintamuotoja alusta lähtien ovat olleet taiteellisten tilaisuuksien järjestäminen sekä alan koulutuksen tarjoaminen. Lausuntaiteen historia on ennen kaikkea suurten taiteilijapersoonallisuuksien historiaa. Jäseniään SLL on koonnut yhteisesiintymisiin, "joukkorynnistyksiin", jo sotavuosista lähtien. Voidaan sanoa, että kaikki suomalaiset runoilijaklassikot ovat tulleet esitellyiksi Lausujain Liiton runoilloissa, keskeisimmät moneenkin kertaan.

Keskeinen estradi oli pitkään Konservatorion sali, sittemmin esim. Kansallisteatterin pieni näyttämö ja Willensauna. Arvi Kivimaan pääjohtajakaudella Lausujain Liitto toteutti yhdessä Kansallisteatterin kanssa pitkän ja maineikkaan sarjan "Tunti suomalaista runoutta".

Runouden modernismin myötä myös lausujat tarkistivat ilmaisunsa lähtökohtia sodan jälkeisessä Suomessa. Ennen pitkää myös Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko ja Pentti Saarikoski löysivät tulkkinsa. 1960-lukua on joskus pidetty lausunnan osalta hiljaiselon aikana, toisaalta Veikko Sinisalo sai kuulijat liikkeelle mm. "Suomi 50" -esityksillään itsenäisyyden juhlavuonna 1967.

Atmosfääriltään vahva Temppeliaukion kirkko löytyi SLL:n itsenäisyyspäivän matineoiden estradiksi 1970-luvun alussa.

Lausujain Liiton kesäkurssi pidettiin ensimmäisen kerran 1975, sittemmin kursseja on järjestetty joka kesä niin Kajaanissa kuin Suolahdessakin. Eino Leinon maisemissa järjestettävä Kajaanin Runoviikko on vuodesta 1977 lähtien ollut eräs suomalaisen lausuntataiteen keskeisiä foorumeita.

Nuoren lausujapolven kasvattamisesta on pitänyt huolta Vuoden Nuori Lausuja -kilpailu, joka järjestetään kaksivaiheisena joka toinen vuosi.

Lausujain Liiton vaiheet - niin sen historia kuin nykypäiväkin - ovat monin tavoin kytköksissä kirjallisuuden elävään kehitykseen. Suomen Lausujain Liiton toimintaperiaatteeksi on muodostunut ajatus, jonka maineikas lausuja Helinä Svensson-Timari muotoili 1950-luvulla: "Lausuja on runouden kauppamatkustaja."