PARVESSA

Eletään vuotta 2010 ja lausujuus voi hyvin. Vai mitä pitäisi ajatella kun Vuoden Nuoren Lausujan tittelistä lähti tänä vuonna Tampereen alkukilpailuun kisaamaan peräti 15 runoudesta innostunutta nuorta? Veikko Sinisalon nimeä kantavan valtakunnallisen kilpailun loppuhuipennushan käydään Kajaanissa Runoviikon päätöspäivänä 11.7., jolloin on myös mahdollisuus nähdä 2000-luvun aiempia finalisteja lavalla esityksessä Tappoi (työpöydälle) koska jäi ilman (RUNOA).

Lausujuus voi myös huonosti. Tällä vuosituhannella alan näkyvyys mediassa on romahtanut ja keikat ovat liian usein talkootyötä. Ja Lausujain Liitossa vallitsee jonkinlainen odottelevan huhuilun tila.

Jos näkyvyyttä (ja sen puutetta) ja arvostusta (ja sen puutetta) katselee kovin kapeasti, se näyttääkin kapealta. Mutta jos otetaan huomioon suomalaisen taidekentän liikkeet kauttaaltaan, näkymä muuttuu. Lausunnan paikka oli joskus ennen muutamien tunnustettujen lajien joukossa, kun se nyt on kymmenien erilaisten esittävän taiteen ilmiöiden parvessa. Lausunnalla on nykytaiteiden rinnalla perinteisen taiteen maine. Kaikki uusi näyttää tietenkin vetovoimaiselta, ja onkin sitä aikansa vanhan ja tutun rinnalla.

Lausujain Liiton 72. toimintavuosi on meneillään. Maailma ympärillä muuttuu ja yhdistys muuttuu siinä mukana. Parveen kuulumisessa on haastetta kerrakseen, mutta samalla se luo uusia asetelmia. Minusta näyttää että meillä on ongelma, ja minusta näyttää että meillä on mahdollisuus.

Jos yhdistyksemme ja koko runon esittämisen laaja ala suistuu huhuilun tilasta johonkin positiiviseen, se merkitsee varmasti taiteenalamme vahvistumista. Lausunta ja runon esittäminen voi olla elinvoimainen, notkea ja villi tekijä liikehtivällä taidekentällä.

Mitä tulee alan talkootöihin niin niitä riittää, ja niistä on perinteen mukaan aina koitunut myös yhteistä hyvää. Ammattiylpeys ja terve itsetunto edellyttää hyvää realistista arviota omista taidoista ja liittymistä toisiin sekä oman työn arvostusta. Jos on mahdollista esittää palkkiotoive, se pitää esittää. Jos siitä pitää tinkiä niin sitten tingitään.

Hyvä talkoohenki puolestaan edellyttää omaa päätöstä siitä, että talkoisiin ryhtyy. Yhtälö on silti vaikea. Yhteiskunnassa arvostetaan rahalla. Jos taiteilija jää toistuvasti ilman kohtuullista korvausta, hän ehkä kokee olevansa marginaalitaiteilija tai tekevänsä marginaalista taidetta, mikä voi olla sekä arvokas arvovalinta että pakollinen olotila. Yhteiskunnallisen yhtälön nurjan puolen mukaan suuren yleisön ja suuren julkisuuden saavuttanut työ on arvokkaampaa kuin pienen ja pienimuotoisen. Kimuranttia ja monien mielestä outoa. Siksi asioita kannattaa katsoa monelta kantilta ja ajatella itse, miksi mitäkin tekee toisaalta lyhyellä tähtäimellä ja toisaalta pitkäjänteisin tavoittein, unelmia unohtamatta.

Summa summarum, mitä meillä on? Avoin ja muuttuva taidemuoto, joka toteutuu ihmisvoimalla, ja vuosikymmenittäin kokemusta. Ja yhdistys joka toimii kuten taiteilijajärjestö, siis puolustaa ja edistää yhteistä alaa talkoovoimin.

Lausuja! Mitä huhuilet? Milloin teit jotain yhteiseksi hyväksi esimerkiksi tukemalla toisten työtä katsojana, sparraajana tai järjestäjänä? Milloin viimeksi päivitit omia taitojasi? Milloin etsit uuden haasteen ja teit mielikuvituksellisen taiteellisen teon? Arvosta itseäsi niin tulet näkyväksi. Arvosta toisia niin toiset arvostavat sinua. Pienet teot ihmeet tekevät, ne vähintäänkin tulevat tavaksi ja synnyttävät hyvää arvaamatonta hyrinää. Toimi nyt!

Hyvää satoisaa kesää toivottaen

Helka-Maria Kinnunen
Teatteritaiteen tohtori, näyttelijä ja lausuja Helka-Maria Kinnunen on Suomen Lausujain Liiton kymmenes puheenjohtaja

Edelliset kolumnit
Katri Mehto: Sanoja ja tekoja
Katri Mehto: Miten lausunta voi elää?
Helka-Maria Kinnunen: Marginaali on mielentila
Veikko Happonen: Ihanneyleisö

 Linkit In English På Svenska l  Sivukartta l Ylläpito:lausujat@luukku.com