Lausuja lähti lausumaan

Hän rykäisee, alta kulmain
kuin Lauri Viita
ja äidit vain, nuo toivossa väkevät
hengähtävät syvään, raskaasti äijät.
Nyt sydämen juhlanapit ja -nepparit auki!
mutta eturivissä
riivatun kakarat tirskuvat toisiaan.

Nyt lausuja mittaa vakavasti
salin painetut otsat, ihmisten tuulten
tulla ja manata
tukkia korvilta, leukaperien
ryhtyä taas runon

limppuun. Käy kimppuun!
ja nuolina sumusta, kolme senttiä
sunnuntailavalta kohonneena
hän kierrättää salatun katseensa
vihdoin puolapuita
ylös Taiteeseen, ja

vedettyään henkeä, kasvot loimuten
ryntää päin runon kaarisiltaa
ruiskukkaehtoossa kaarisiltaa

lankkukaupalla, säkeittäin
ja sali, keuhkot laajenneina, värisee
äänen syleilyssä
kuumana ja taipuisana kuin tupakkayskä
ja yli !

Sitten on hyvin hiljaista

ja herkkää. Lamppu lepattaa. Ja yleisö
liikutuksin vaihtaa paremmalle kankulleen.
Tyhjenneenä, täysin sieluin lausuja näkee
aplodien kymessä nilkkojaan nostellen kuinka räkänenäinen poika, pihojen runomies
isän juhlajäykällä polvella
uneensa tolkuttaa: se oli !
satakieli.

Hannu Kankaanpää
Kolmas lakeija
(Karisto 1983)


Kuvat: Hannu Huuskan esityksestä Pasolini

» Lisää lausahduksia

 Linkit l  In English l  På Svenska l  Sivukartta l Ylläpito:lausujat@luukku.com