Kuva: Mikko Mäntyniemi

miia.nuutila[at]gmail.com

Nuutila Miia

Miia Nuutila ihastui runoihin jo lapsena, kun äiti luki hänelle Tiitiäisen satupuuta. Runon kieli ja symboliikka avautuivat lisää ala-asteella, kun Miia dramatisoi innoissaan Kalevalasta näytelmää koulun juhlaan ja opettaja kirjoitti liitutaululle Lauri Viidan ”Moraali” – runon. Teini-iässä runot sekä lohduttivat että antoivat voimaa ja musiikin puolellakin kiinnostivat eniten Vesa-Matti Loirin Eino Leino – tulkinnat. Lukion jälkeen Miia suuntasi vuodeksi Niittylahden kansanopistoon, jossa löytyivät Bertolt Brechtin runot ja niinpä Miia rakensi itselleen runo-esityksen, jolla osallistui vuoden päätteeksi Veikko Sinisalon Vuoden nuori lausuja kilpailuun Kajaanin sana ja sävel -tapahtumaan keväällä 1992. Tuo kevät ja kesä olivat unelmien täyttymys kun Miia pääsi teatterikorkeakouluun näyttelijäntyön linjalle ja voitti Vuoden nuori lausuja -palkinnon. Erityisesti Veikko Sinisalon ja Seela Sellan sanat painuivat sydämeen ikiajoiksi. Vuoden kuluttua kesällä 1993 Miia esiintyi Kajaanissa ja monilla paikkakunnilla runo-esityksellään ”Ei ollut sitä matkaa”. 

Miia valmistui näyttelijäksi ja teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1996. Vuosien varrella runot ovat kulkeneet mukana vahvasti. Vuonna 2003 Miia teki Riihimäen taidemuseolle tilausesityksen kuvanveistäjä Radoslaw Grytan teoksen yhteyteen, jossa oli mm. puolalaisen Tadeusz Rozewiczin runoja. Vuonna 2007 Miia käsikirjoitti ja dramatisoi Edith Södergranin elämästä kertovan esityksen ”Edith – Tuskasta tähtiin”, jota esitettiin mm. Teatteri Avoimissa ovissa. Monia lyhyempiä runo-esityksiä on vuosien varrella ollut useita.

Vuonna 2024 Miialla on ohjelmistossa kaksi runo-lauluesitystä. Ensimmäinen on ”Runon valoa”,  jonka teemana on yhteys. Miia esittää tätä yhdessä muusikko Antti Paavilaisen kanssa. Esityksen kesto on 50 minuuttia ja sen ensi-ilta oli huhtikuussa 2024. Esitystä voi myös tilata. Toinen esitys on ”Rakkaudesta runoon” – jota esitetään yhdessä Sinikka Haapasen sekä muusikko Antti Paavilaisen kanssa pääsääntöisesti kirkoissa. Kesällä 2024 ensi-iltansa Kajaanin runoviikoilla saa Miian ja Ella Pyhällön runollinen näytelmä ”Äiti”.

”Haluaisin puhua niin että sanani löytäisivät hymyjen sisimpään kyynelten takana…
– Ote Tadeusz Rozewiczin runosta ”Toive”. Suom. Jarmo Jääskeläinen –