11.9.2024
Runo tänään – runo aina
Terveisiä Tämänpäiväiset runot 2023 -turneelta! Minulla oli ilo ja kunnia saada olla mukana SLL:n tämänvuotisessa runokavalkadissa lukijana, yhtenä neljästä.
Viime vuonna julkaistujen kokoelmien yksittäisistä runoista koostuvan, noin tunnin mittaisen esityksen
olivat koonneet Tiinaliisa Multamäki ja Kirsi-Kaisa Sinisalo, ja sitä esitettiin viidessä eri pääkaupungin
kohteessa välillä 17.8.-23.8. 2024. Lukijoina toimivat lisäkseni Tiinaliisa Multamäki, Marjatta Oikawa ja
Lilja Puro. Vierailimme palvelutaloissa ja kirjastoissa – viimeinen esitys keskuskirjasto Oodissa keräsi
runsaslukuisen yleisön, ja siinä saatiin kokea varsinaista runon juhlaa.
Tämänpäiväinen runo kattaa niin kaiken olevan kuin olemattomankin.
Jokaisessa ajassa piilee sille ominainen ”tämänpäiväinen runo”. Runous on, koska jokaisen ajan ihmisellä on tarve tuulettaa: purkaa sisimpiä tuntoja, hahmotella paperille maailman ilmiöitä tai vain havannoida lähiympäristöä. Runous on, koska sen turvin uskaltaa myös kritisoida yhteiskunnallisia vinoumia. Hyvä runo kertoo muutamalla säkeellä sen, mistä valtaapitävät vaikenevat tai eivät sensuurin pelossa saa kakistettua ulos suustaan, eivät ehkä koskaan. Runo ilahduttaa, naurattaa, lohduttaa, järkyttää, järisyttää ja toimii myös erinomaisena vertaistukena. Runosta saa voimaa ja mielen vapautta.
Suomessa ilmestyy vuosittain kymmeniä runokirjoja, mutta suurin osa niistä ilmestyy pienkustantajilta,
joilla on rajalliset mahdollisuudet markkinointiin. Vähälevikkisen, vaikkakin korkeatasoisen
kirjallisuuden ostotukea on saksittu olan takaa, ja se näkyy jo kirjastojenkin tilauksissa.
”Entisaikoina joka kodissa luettiin paljon runoutta ja muuta kirjallisuutta, vaan en tiedä, tehdäänkö niin
enää”, eräs palvelukodin asukas ihmetteli. Niin, eihän nykykotien olohuoneisiin suunnitella edes ehjää
seinätilaa kirjahyllyille!
Siltikin runous on ja runo elää ja runoja kirjoitetaan, koska kirjattavat ajatukset eivät lopu.
Nuoriso on löytänyt lavarunouden ja Open mic -illat. Ihmiset esittävät niissä omia runojaan, ilmapiiri on
harras ja vastaanottavainen. Tämä on upea ilmiö, ja lavarunouden suosio näyttää vain kasvavan ja
leviävän suurista kaupungeista maan joka kolkkaan.
Toivoisin koulujen äidinkielen opetukseen enemmän maailmanrunoutta. Lukioikäisille runous voisi
toimia myös kurkistusaukkona historiaan ja filosofiaan. Runon sanoman etsiminen kehittää ajattelua ja
kykyä ymmärtää maailmaa. Runon sydän toimii myös usein loistavana moraalisena esimerkkinä.
Onneksi paikkakuntien omat runo- ja lausuntapiirit pitävät osaltaan runouden lippua korkealla. Tätä
varten SLL haluaa antaa Tämänpäiväiset runot 2023 -materiaalin jäsenilleen laajempaan käyttöön,
luettavaksi ja esitettäväksi.
Joka vuosi on uusi vuosi Tämänpäiväisille runoille, joista useimmat ovat sisällöltään inhimillisen
ajattomia ja ikuisesti paikkansa pitäviä. Eläköön runous!
”Väistä vain sen verran, ettet kaadu.”
Leena Sainio
12.8.2024
Lausujat ja vapaa sivistystyö
On elokuu ja mieli alkaa kääntyä syksyyn. Lausunnan harrastajat tutkivat kansalais- ja työväenopistojen kurssitarjontaa, sillä talvikuukausina lausunnan opiskelu ryhmissä ja viikoittaiset tapaamiset ovat merkittäviä. Lausunnan harrastus ja opiskelu perustuu nykyään vahvasti ryhmän työskentelyyn. Vuosi 2024 on Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä Sivistyksen teemavuosi. Tarkoituksena on kirkastaa sivistyksen käsitettä, pyyhkiä pölyt ja päivittää se tämän päivän arkeen. Vapaan sivistystyön alue, opistot ja harrastusryhmät, yhdistävät Lausujain Liiton yhteisöjäseniä ja taiteilijapedagogeja. Sivistyksen vuonna on hyvä keskustella siitä, mitä meille kuuluu.
Jatkuuko tuttu lausunta syksyllä? Voisinko aloittaa harrastuksen? Onko minusta lausujaksi?
Lausujien jäsenyhteisöjen toiminta on aktiivista ja innostunutta. Usein harrastajat opiskelevat opistojen lausuntaryhmissä ja lisäksi yhdistys valmistaa itsenäisesti esityksiä ja tarjoaa paikallisille tilaajille yksittäisiä lausuntakeikkoja. Vapaan sivistystyön koulutus ei ole formaalia, kuten koulutusjärjestelmän eriasteinen tutkintoon johtava taidekasvatus/-koulutus. Silti opistojen lausunnan opetus on suunniteltua, tavoitteellista ja suosittua. Ryhmän merkitystä ei voi sivuuttaa lausunnan harrastuksessa. Opitaan toisiltamme yhdessä tekemällä ja katsomalla. Pienryhmissä tutustutaan taiteen prosesseihin, toiminta- ja ajattelutavat tulevat tutummiksi, parviäly on luova. Opiskelu ryhmässä antaa hyvän pohjan osallistua Lausujain Liiton etä- tai kesäkursseille, joissa tutustuu laajemmin lausujien yhteisöön.
Tuleeko ryhmään tarpeeksi osallistujia, että ryhmä voi alkaa? Pitääkö etsiä lisätöitä? Miten kaukana se opetuspaikka on?
Syyskauden alku on opettajille epävarmuuden aikaa. Opistossa koulutuksen suunnittelu tapahtuu keväällä, mutta vasta syksyllä varmistuu, onko ilmoittautuneita tarpeeksi, jotta ryhmä saa aloitusluvan. Freelancerit ovat tottuneet vaihteleviin työtilanteisiin, mutta tieto tulee kuitenkin niin myöhään, että uusien töiden saaminen on vaikeaa. Opistojen kannalta haasteena voi olla, ettei alueella ole taiteilijaopettajia. Tuntipalkat, käytettävissä olevat työtunnit tai pitkät työmatkat vähentävät ammattilaisten kiinnostusta. Pari tuntia matkaan ja pari tuntia töitä. Moni opettaja myöntää tekevänsä taiteellista työtä, esitysten ohjausta, omalla ajallaan, koska tunnit eivät riitä. Opistojen pienentyneet valtionavustukset ovat jo vähentäneet tuntiresursseja. Uutena haasteena tuntiopettajille on suojaosan poisto soviteltua päivärahaa saavilta. Se voi huiskaista pois osan taideopettajista kokoaikatöihin muille aloille.
Sivistyksen teemavuonna halutaan korostaa suomalaisen sivistyksen ja demokratian menestystarinaa, mutta kulttuurin taloustilanne kiristyy. Ammatillinen edunvalvonta ei ole Suomen Lausujain Liiton tarkoitus, vaan lausuntataiteen ja sen koulutuksen edistäminen. Lausunnan koulutuksen ja taiteellisen ohjaustyön resurssitilannetta on kuitenkin hyvä kirkastaa näkyväksi. Toivottavasti teatteriopettajien työn rakenteita kehitetään vähemmän kuormittaviksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisussa, Esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen visio 2030, se on asetettu tavoitteeksi.
Taiteen hyvinvointivaikutukset tunnistetaan ja sote-alan ja taiteen yhteistyötä pyritään lisäämään. Suomalainen taideharrastus on jo pitkään tehnyt työtä taiteen saavutettavuuden hyväksi. Opistot tarkastelevat ryhmien opiskelijamääriä suhteessa kuluihin.
Usein jää huomiotta lausuntaryhmän esiintymiset, jotka tuovat runouden piiriin paljon laajempia yleisöjä.
Ryhmät tai yksittäiset lausujat esiintyvät yllättävän paljon paikallisissa tilaisuuksissa, esim. palvelutaloissa ja tukevat siten taiteen saavutettavuutta, hyvänsuontoa sielläkin, missä ammattilaisia ei ehkä ole.
Kulttuuritoiminnan kautta pyritään madaltamaan raja-aitoja ja lisäämään dialogia eri yhteisöryhmien välillä. Hienoa, että Suomen Lausujain Liitto on perustettu aikoinaan yhdistämään ammattitaiteilijoita ja taiteen harrastajia. Se on ollut ennakkoluulotonta. Sanataiteen ja esittävän taiteen kenttä laajenee koko ajan ja tulee varmaan näkymään Liitonkin toiminnassa. Nuorten rap-runous, open mic -tapahtumat, lavarunous, eri kulttuuritaustoista tulevat esiintyjät ja moninaisuus lisääntyvät.
Susanna Metsälä, 2022: Esittävien taiteiden kasvatuksen ja koulutuksen visio 2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. https://taju.uniarts.fi
Opetus ja kulttuuriministeriö: Sivistyksen teemavuosi 2024
https://sivistys.fi/tietoa-teemavuodesta/teemavuoden-tapahtumia-koordinoi-kvs-saatio/
Marjo Ventola
31.7.2024
Matkani Nuoreksi Lausujaksi
Muistaakseni kuulin Veikko Sinisalo -kilpailusta ensimmäisen kerran sinä vuonna kun Jussi Lankoski voitti Nuori Lausuja -tittelin. En koskaan nähnyt kyseistä esitystä, mutta useat kuvailivat sitä ”törkeä, mutta sillee hyvällä tavalla”. Kuullessani, että esitykseen oli pitänyt sisältää paljon runoja, mielenkiintoni vain syveni. Ajattelin, että ehkä joskus itsekin osallistun kilpaan, mutta en silti ikinä päätynyt katsomaan edes kilpailun alkukarsintoja.
Olen aina tykännyt tehdä omia esityksiä, tai ei niitä ehkä esityksiksi voi sanoa, mutta omia juttuja. Jos jonkin esityksen tekoprosessiin on kuulunut omien demojen tekeminen, huomaan inspiroituvani ja pääseväni syvemmälle esityksen maailmaan. Demojen katsominen ja tekeminen on minusta hedelmällistä, koska parhaimmillaan havainnot ovat kirkkaita ja rikastuttavat mielikuvitusta. Valmistuttuani Teatterikorkeakoulusta keväällä 2023 tajusin, että haaveilen oman esityksen tekemisestä. Veikko Sinisalo Nuori lausuja -kilpailu tuntui juuri oikealta paikalta lähteä kokeilemaan oman esityksen tekemistä.
Luin aluksi pakollisia runoja ja etsin, mikä niissä inspiroi minua, mutta en tehnyt vielä mitään lopullisia valintoja. Tulin siihen tulokseen, että minua kiinnosti jokin nykyihmisen luontosuhteessa, joten aloin etsiä runoja, jotka voisivat liittyä tähän aiheeseen. Googletin eri hakusanoilla kuten ”runoja nykyihmisen luontosuhteesta” ja ”runoja ekokatastrofista”. Pian löysin Miia Toivion Asuntomessualue -runon, joka
yhdistyi mielessäni toiseen pakolliseen moderniin runoon, joka oli Pauliina Haasjoen Silitettyäni Haltialassa puiden runkoja. Mieleeni tuli nainen, joka rakastaa metsää, erityisesti Haltialan aarnimetsää ja haluaa rakentaa sinne talon.
Halusin käsitellä ihmisen luonnon kaipuuta luonnon kustannuksella sekä rakkautta luontoon luonnon kustannuksella.
Koen, että elämme ristiriitaisessa ajassa, jossa luonto nähdään runsaudensarvena, mutta myös luonnon rajallisuus on alettu pikku(pikku)hiljaa ottaa huomioon. Ajattelen, että monologin päähenkilö todella rakastaa luontoa ja asunnon rakentaminen keskelle aarnimetsää on osoitus suuresta kunnioituksesta luontoa kohtaan. Hän myös ajattelee, että luonnon läheisyys tekee hänet vihdoin onnelliseksi. Monologin aikana hän ymmärtää itsekkyytensä, kun metsästä ei ole enää mitään jäljellä.
Ennen kuin pääsin näin eheän havainnon ja kokonaisuuden äärelle luin valtavasti runoja ja eri runoilijoita. Kokeilin erilaisia versioita, joissa kaikissa oli jokseenkin sama tilanne eli tuparit. Kollegani ja hyvä ystäväni Eeva Mäkinen pohti kanssani esityksen kulkua ja toimi ulkopuolisina silminä. Sain purkaa ajatuksiani ja
pallottelimme ideoita, Mäkinen luki tekstejäni ja sanoi suoraan, kun jokin ei toiminut.
Yhdessä versiossa päähenkilö teki sushia (totesimme nopeasti, että tämä tulee kalliiksi), yhdessä versiossa tuparivieraan piti ajaa autolla päin mäntyä ja yhdessä versiossa talon alla olikin vajoama. Ensimmäisissä versioissa käytin Isänmaa -runoa ja teos käsitteli enemmän luokkahyppyä, mutta se ei tuntunut oikealta suunnalta.
Opettelin myös valtavan määrän runoja ulkoa, koska halusin päästä testaamaan niitä näyttämölle ilman paperia kädessä. Harjoitteluni ei ehkä ollut suunniteltu aikaa säästävästi ja välillä aihekin alkoi paisua yli äyräiden. Yhtäkkiä maaliskuun alkukarsintaan oli enää aikaa viikko. Viikko!
En voinut muuta kuin luottaa intuitioon jostain omasta havainnosta. Karsin ja valitsin lopulliset runot. Muistan, kun näytin entiselle puheopettajalleni Laura Sipilälle ensimmäistä kertaa luomani kokonaisuuden. Tärisytti, koska pelkäsin, ettei tästä ymmärrä yhtään mitään. Sipilä kuitenkin näki asiat, jotka olin toivonutkin katsojan näkevän ja hän sai minut innostumaan niin paljon, että pakkasin vahingossa esityksessä käyttämäni viinilasin täynnä vettä reppuuni ja huomasin vahingon vasta kotona. Siitä se sitten lähti. Olen hirveän kiitollinen Laura Sipilälle ja Tuuli Nilssonille kaikesta avusta runojen parissa!
Tämän jälkeen pölisin runoja paljon ulkoa ja pyysin nopeasti ihmisiä katsomaan läpäreitä. Ensimmäiset läpärit tuntuivat vähän tahmeilta, mutta asiat alkoivat rullata ja palaset loksahdella paikoilleen. Jokainen läpäri antoi lisää tietoa ja ihmettelyn aihetta.
Tajusin, että olin valinnut hyvät runot ja jos luotan runoihin, ne kyllä kertovat minulle kaiken.
En hirveästi muista viimeisestä viikosta mitään. Olin tosi väsynyt, hermostunut ja soitin pari paniikkipuhelua ystäville. Ennen alkukarsinta päivää mietin, miten olen tässä tilanteessa ja miten tästä pääsee pois. Miten pystyn tähän?
Herätessäni alkukarsintapäivään, oloni olikin innostunut ja yllättävän rauhallinen. Keksityin pitämään innostusta yllä. Vihdoin pääsen näyttämään, mitä olen tehnyt. Minä osaan tämän, minulla on selkeä tilanne ja paljon sanottavaa!
Minusta alkukarsinta meni hyvin. Nautin joka hetkestä ja tuntui, että sain välitettyä juuri sen mitä halusin. Päästessäni jatkoon tuntui, että olen vihdoinkin lähempänä unelmaa eli päästä tekemään omaa esitystä. Ja olisinhan minä aina voinut tehdä oman esityksen, mutta kai ajattelin, että pitää ensin kokeilla, että kannattaako. Että löytyykö mitään sanottavaa ja saako sen ulos kiinnostavalla tavalla.
Ennen heinäkuun finaalia minulla oli paljon muita töitä ja uskon, että se vaikutti myös tähän esitykseen. Tein pieniä muutoksia. Treenasin kesäteatterilla, eli ulkona, mikä oli ajoittain antoisaa, välillä haastavaa. Tulin Kajaaniin suoraan esityksistä Oulusta ja kaikki meni hirvittävän nopeasti. Yhtäkkiä voitin ja istuin yksin hotellihuoneessa väsyneenä ja onnellisena. Nautin erityisesti voittovedostani.
Olen tyytyväinen omassa työskentelyssäni siihen, että uskalsin kokeilla, etsiä ja inspiroitua viimeiseen hetkeen asti.
Olen iloinen, että luotin intuitioon. Edith Södergan kirjoittaa eräässä johdannossa: ”Mitä sisältöön tulee, annan vaistoni rakentaa valmiiksi sen minkä avoimena odottava älyni näkee”. Minusta tuntuu välillä, että taide syntyy nopeammin kuin äly sen havaitsee. Tai ehkä äly on nopeampaa, kun kyse on sydämen puheesta, niin nopeaa ettemme ehdi heti sen mukaan.
Jos voisin tehdä jotain toisin, niin opettelisin heti kaikki pakolliset runot ulkoa ja keskittyisin aluksi niiden tutkimiseen. Lisäksi minun olisi pitänyt kellottaa esitykseni ennen kuin löin dramaturgian lukkoon, koska ensimmäisessä läpimenossa esitys kesti kaksitoistaminuuttia. Tämän vahingon vuoksi päädyin kirjoittamaan kokonaisuuteen oman runoni Oliko tässä joskus metsä? Nyt haisee vain uusi puutavara. Onni onnettomuudessa?
Tämä oli hieno, merkityksellinen kokemus itselleni taiteilijana ja olen onnellinen, että osallistuin vihdoin tähän kilpailuun. Odotan innolla ensi kesän ensi-iltaa ja ensimmäisen aivan oman esitykseni tekoprosessia. Kiitos tästä kaikesta Suomen Lausujain Liitto, Veikko Sinisalon stipendirahasto ja Kajaanin Runoviikko!
Eeva Kaihola
24.6.2024
Seikkailua lähdettiin hakemaan ja seikkailua saatiin
Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia kiertue– esitys sai ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa, Helsingissä 7.1.2024. Ensi-iltapäivä oli myös minun 50-vuotissyntymäpäiväni. Sen jälkeen esitys on kiertänyt suomalaisia seurantaloja. Seurantaloja siksi, että minusta oli arvokasta viedä esitystä haja-asutusalueiden yhteisöjen luokse. Viedä esitys niiden ihmisten luokse, jotka yleensä joutuvat matkustamaan taajamiin tai maakuntakeskuksiin päästäkseen kulttuurin pariin. Salaa toivoin, että jokunen keskustassa asuva kulttuurinnälkäinen ottaisi asiakseen hakeutua peruskyliin. Ja ilokseni sain huomata, että näin kävikin.
Suomen Kotiseutuliitto viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhlavuottaan. Olin puolitoista vuotta sitten yhteydessä Kotiseutuliittoon ja pohdimme voisimmeko tehdä yhteistyötä. Kotiseutuliitto otti esityksemme osaksi juhlavuoden ohjelmistoaan ja kontaktoi seurantalojen yhteisöjä. Esityksestä kiinnostuneet yhteisöt ottivat sitten minuun yhteyttä ja näin pääsin rakentelemaan kiertuetta, joka vierailee 35 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kiertue päättyy Kajaanin Runoviikolle 6.7.2024.
Runonlausunta. Lausunta. Lausuntataide.
Mitä se on? Minkälaisia odotuksia on ihmisellä, joka hakeutuu lausuntailtaan yleisöksi? Ja ehkä se isompi kysymys on, että miksi joku päättää olla hakeutumatta? Oma kokemukseni on, että jostain syystä ihmiset pitävät lausuntataidetta haastavana taidemuotona. Se on jotain ”korkealentoista pönötystä”, jota on vaikea ymmärtää. Mistä se mielikuva kumpuaa? Lausuja on tehnyt töitä ymmärtääkseen runon ja tämän ymmärryksen pohjalta syntyy tulkinta, joka on suunnattu yleisölle. Tehty yleisölle. Lausuja ikäänkuin avaa runon kuulijalle ja tekee sen ymmärrettäväksi. Siksi on ollutkin hämmentävää saada esityksen jälkeen yleisöpalautetta, jossa katsoja kertoo ymmärtäneensä esitettyjä runoja – ensimmäistä kertaa. Meitä on kiitelty siitä, että esityksessä on ”ruohonjuuritason lausumista”. Miten tätä mielikuvaa lausuntataiteen vaikeudesta voisi sitten muuttaa? Tekemällä. Tekemällä esityksiä. Tarjoamalla ihmisille kosketus lausuntaan. Mielikuva ei muutu sillä, että puhutaan ja diskuteerataan ja pyritään laajentamaan lausuntataiteen sanan sisältöä palavereissa ja kokouksissa. Runonlausunta elää ja hengittää yleisöstä ja yleisön kanssa.
Kirjotan tätä tervehdystä Lappajärvellä juhannuksen aatonaattona. Suomen suvi on kauneimmillaan. Olen saanut pysähtyä ja matkata mielikuvissani jo tehtyjen kiertuepaikkakuntien ja seurantalojen maisemissa. Viipyillä hetken niissä tunnelmissa ja kohtaamisissa, mitä kiertue on tarjonnut. On ollut upeaa tavata ihmisiä. Yleisöä. Jännittää toisaalta sitä, että tuleeko ketään paikalle ja toisaalta sitä, että mahtuvatko kaikki ihmiset niihin pieniin seurantalojen saleihin. On ollut hienoa keskustella runoista ja kuulla ihmisten elämäntarinoita. Kohdata ja olla läsnä.
Näissä tunnelmissa toivotan sinulle, tämän tervehdyksen lukijalle oikein mukavaa kesää.
Matti Ristinen, SLL:n hallituksen jäsen