Kirjoituksia kentältä

Runonlausunta elää ja hengittää yleisöstä ja yleisön kanssa. Kuva Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia -kiertueelta Keuruulla Harjulinnan seurantalolta, kesältä 2024.

24.6.2024

Seikkailua lähdettiin hakemaan ja seikkailua saatiin

Runonlausuntaa ja haitarimusiikkia kiertue– esitys sai ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa, Helsingissä 7.1.2024. Ensi-iltapäivä oli myös minun 50-vuotissyntymäpäiväni. Sen jälkeen esitys on kiertänyt suomalaisia seurantaloja. Seurantaloja siksi, että minusta oli arvokasta viedä esitystä haja-asutusalueiden yhteisöjen luokse. Viedä esitys niiden ihmisten luokse, jotka yleensä joutuvat matkustamaan taajamiin tai maakuntakeskuksiin päästäkseen kulttuurin pariin. Salaa toivoin, että jokunen keskustassa asuva kulttuurinnälkäinen ottaisi asiakseen hakeutua peruskyliin. Ja ilokseni sain huomata, että näin kävikin.

Suomen Kotiseutuliitto viettää tänä vuonna 75-vuotisjuhlavuottaan. Olin puolitoista vuotta sitten yhteydessä Kotiseutuliittoon ja pohdimme voisimmeko tehdä yhteistyötä. Kotiseutuliitto otti esityksemme osaksi juhlavuoden ohjelmistoaan ja kontaktoi seurantalojen yhteisöjä. Esityksestä kiinnostuneet yhteisöt ottivat sitten minuun yhteyttä ja näin pääsin rakentelemaan kiertuetta, joka vierailee 35 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kiertue päättyy Kajaanin Runoviikolle 6.7.2024.

Runonlausunta. Lausunta. Lausuntataide.

Mitä se on? Minkälaisia odotuksia on ihmisellä, joka hakeutuu lausuntailtaan yleisöksi? Ja ehkä se isompi kysymys on, että miksi joku päättää olla hakeutumatta? Oma kokemukseni on, että jostain syystä ihmiset pitävät lausuntataidetta haastavana taidemuotona. Se on jotain ”korkealentoista pönötystä”, jota on vaikea ymmärtää. Mistä se mielikuva kumpuaa? Lausuja on tehnyt töitä ymmärtääkseen runon ja tämän ymmärryksen pohjalta syntyy tulkinta, joka on suunnattu yleisölle. Tehty yleisölle. Lausuja ikäänkuin avaa runon kuulijalle ja tekee sen ymmärrettäväksi. Siksi on ollutkin hämmentävää saada esityksen jälkeen yleisöpalautetta, jossa katsoja kertoo ymmärtäneensä esitettyjä runoja – ensimmäistä kertaa. Meitä on kiitelty siitä, että esityksessä on ”ruohonjuuritason lausumista”. Miten tätä mielikuvaa lausuntataiteen vaikeudesta voisi sitten muuttaa? Tekemällä. Tekemällä esityksiä. Tarjoamalla ihmisille kosketus lausuntaan. Mielikuva ei muutu sillä, että puhutaan ja diskuteerataan ja pyritään laajentamaan lausuntataiteen sanan sisältöä palavereissa ja kokouksissa. Runonlausunta elää ja hengittää yleisöstä ja yleisön kanssa.

Kirjotan tätä tervehdystä Lappajärvellä juhannuksen aatonaattona. Suomen suvi on kauneimmillaan. Olen saanut pysähtyä ja matkata mielikuvissani jo tehtyjen kiertuepaikkakuntien ja seurantalojen maisemissa. Viipyillä hetken niissä tunnelmissa ja kohtaamisissa, mitä kiertue on tarjonnut. On ollut upeaa tavata ihmisiä. Yleisöä. Jännittää toisaalta sitä, että tuleeko ketään paikalle ja toisaalta sitä, että mahtuvatko kaikki ihmiset niihin pieniin seurantalojen saleihin. On ollut hienoa keskustella runoista ja kuulla ihmisten elämäntarinoita. Kohdata ja olla läsnä.

Näissä tunnelmissa toivotan sinulle, tämän tervehdyksen lukijalle oikein mukavaa kesää.
Matti Ristinen, SLL:n hallituksen jäsen