Suvanto Petri

Olen vähän ”sottiin jäläkeen” Outokummussa (silloinen Kuusjärvi) syntynyt mieshenkilö.

Runoja lausuin ihan hyvällä menestyksellä kansakoulun alaluokilla – lapsen luontainen haltioituminen auttoi. Sittenpä lausuminen unohtuikin vuosikymmeniksi.

Eräässä elämäni kriisivaiheessa (tavallista pahemmassa) aprikoin tarvitsevani jonkun hassun harrastuksen mieleni kevennykseksi. Vaihtoehtoina nousivat mieleeni kantelonsoitto ja lausunta. Yksi vilkaisu näppeihini osoitti minulle oikean tien ja niin hakeuduin työväenopiston lausuntakursille Iiro Kajaksen ohjaukseen. Hakeuduin työväenopiston muidenkin opettajien ohjaukseen ja kävin kesäkursseilla Kajaanissa ja Suolahdella.

Harrastus innoitti minua vielä, ehtoovalon jo syttyessä, sivistämään itseäni. Opiskelin avoimessa yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, puhetieteiden perusteita ja vähän estetiikkaakin. TeAK:n avoimessa
opiskelin mimiikkaa, klovneriaa ja näyttelijätyön kurssin ”Tekstistä tilanteeseen”
Helsingin Työväenopisto on ollut minulle varsinainen Alma Mater, jossa ole opiskellut ja opiskelen kaikenlaista. Aiheeseen liittyen: näyttelijäntyötä (Mona Kortelampi) ja ohjauksen perusteita.

Oman esityksen tein, kuusikymppisteni kunniaksi, vuonna 2008 Jussi Suvannon ohjauksessa. Se oli Pentti Haanpään tekstien pohjalta tehty, nimeltään ”Tunne, jota sanotaan rakkaudeksi”.
Omasta mielestäni se oli hyvin hauska. Myöhemmin olen oikein esitelmöinyt Haanpäästä tekstinäytteiden kera Malminkartanon kirjastossa. Suomen Lausujain Liiton jäseneksi minut hyväksyttiin 2012.

Hieno juttu oli tehdä Ismojen Suksi ja Luimula ja Olli Saarsalmen kanssa esitys ”Äijän rukous” Eero Enqvistin ohjauksessa. Esitimme sitä pääasiallisesti kirkoissa ja niissä kävi myös sellaista yleisöä, jota
ei esityksissä yleensä nähdä. Tämä taiteilijaveljien kanssa tehtyyn projektiin käytetty aika piirtyy mieleeni lausujanurani kohokohtana. Viehättävän viulutaiteilija Maiju Paukkusen mukanaolo oli omiaan hieman keventämään äijäilyämme.

Helsingin Lausujien riveissä olen ollut mukana esityksissä, joiden nimi on leegio. Niitten tekeminen on ollut poikkeuksetta antoisaa ja hauskaa.

Muutoin olen sitä mieltä, että lausuntaesitys on hieno taidemuoto!

Tällainen eri kirjoittajien teksteistä koottu kirjallinen kabaree nostaa esiin yllättäviä näkökulmia ja sävyjä – toisin kun läpeensä käsikirjoitettu juttu.

Soitantoa ja näyttämmötekniikan mahdollisuuksia olisi käytettävä hyväksi, jotta esitykset saataisiin nuorempaakin väkeä kiinostaviksi.